MESOTERAPIA HIUSTENLÄHTÖÖN
Ihoakatemia on ensimmäisenä Suomessa ottanut käyttöön sarjahoitona toteutettavan mesoterapian hiustenlähtöön. Ihoakatemiassa käytetään ihonsisäisten pistosten antamiseksi erityistä neulauskonetta, joka tekee hoidosta kivuttoman. Hoito on miellyttävää ja tuntuu enemmänkin hieronnalta. Hoidossa käytetään hiusten kasvua tehostavia ja karvafollikkeleitä ja verenkiertoa elvyttäviä hiusten kasvutekijöitä, vitamiineja ja hivenaineita. Kuten kasvojen alueen mesoterapiassa, on merkitystä myös neulanpistolla itsellään.
Hoito auttaa sekä viivästyttämään alkavaa hiustenlähtöä että tilanteessa, jossa hiustenlähtö on jo edennyt pidemmälle. Hoito tulee kuitenkin aloittaa mahdollisimman aikaisin, sillä täysin kaljuuntuneille alueille hoito ei todennäköisesti tehoa. Mesoterapia sopii sekä miehille että naisille. Hoito ei vaadi töistä poissaoloa, hoidossa voi käydä vaikka lounastauolla.
Mesoterapiaa annetaan kerran viikossa 3-4 kuukauden ajan ja jatkossa tilanteen mukaan ylläpitohoitona. Hoitoon voidaan yhdistää Mesoroller-kotihoito. Hoito ei välttämättä tehoa alopeciaan. Hoito-ohjelma aloitetaan ihotautilääkärin konsultaatiolla, jossa tutkitaan hiuspohjan kunto ja selvitetään hiustenlähtöön mahdollisesti vaikuttavat syyt ja sairaudet.






